Lukeminen

Saan nykyään ihan liian vähän tilaisuuksia lukea. Viikon junassa istuminen loputtomien Siperian arojen halki kolistellessa on parempi kuin oiva tilaisuus ottaa kirja käteen ja lukea. Tosin minua on jo peräti professoritasolta muistutettu, että junamatkan aikana ikkunasta pitäisi myös muistaa katsoa ulos valoisan aikaan, ja että matkamme aikana on niillä leveysasteilla valoisaa pitkään. Siitäkin huolimatta aion käyttää reippaasti aikaa myös lukemiseen.

Olen aloittanut matkaan liittyvän lukuprojektin jo lukemalla Jørgen Bitschin mainion Tuntematon maa -kirjan. Tuo 1960-luvulla kirjoitettu matkakertomus aikansa suljetuimpiin maihin lukeutuneesta Mongoliasta valaisi aika paljon maasta, josta en loppujen lopuksi tiennyt juuri mitään. Löysin vintiltä pari viikkoa sitten Unto Parvilahden Neuvostoliitto-, vankeus- ja Siperia-aiheisen teoksen Berijan tarhat, joka minun on pitänyt jo vuosikaudet lukea. Kuinka sopiva kirja mukaan otettavaksi!

Matkaan lähtee totta kai myös muutama itse matkaan tai matkaseutuihin liittymätön opus. Yöpöydällä on matalahko pino työkaverilta lainassa olevaa fiktiota. Lisäksi olen tsunamista saakka yrittänyt muutaman kerran aloittaa China Miévillen Iron Councilia, mutten piru vie pääse koskaan alkua pitemmälle. Tuo kirja on käynyt jo ainakin Thaimaassa, ja trans-Siperian junamatkan yksi keskeisiä tavoitteita onkin saada tuo kovia odotuksia kantava kirja viimein luettua.

Syömä & juoma

Minulla on taipumus haluta testailla paikallisia ruokia ja juomia milloin missäkin liikun. Tulevalle junareissullekin on jo syntynyt odotuksia vaikka mistä. Slaavilaisen keittiön šašlik, blinit ja kaviaari ovat ainakin listalla. Samoin Baikalin kotoperäisiä kalalajeja, kuten omulia on maistettava. Sitä saakin kuulemma ostaa savustettuna Baikalin lähistön asemilta. Mongoliassa on lähes kansallisjuoman asemassa airag, käytettyä tammanmaitoa, joka tunnetaan Venäjällä kumissina. Perillä Kiinassa voisi testailla kerrankin sitä Pekingin ankkaa.

Mukavintahan on sitten paikan päällä 'löytää' paikallisisia erikoisuuksia sattuman kautta. Varsinkaan Kiinassa ei ole vaikea törmätä johonkin täysin odottamattomaan ruokalajiin.

Omatoimisesti vai järjestettynä?

Kun vajaa nelikymppinen poika ja reilu kuusikymppinen isä lähtevät kahden viikon ja lähes 9000 km maateitse tehtävälle reissulle, ja kun molemmilta jää vielä perhettä kotirintamalle odottelemaan, pitää matkasuunnitelman ja aikataulujen olla ennalta aika tarkkaan tiedossa. Muuten olisi kyllä mukava jäädä Baikalin rannalle saunomaan banjassa pitemmäksikin aikaa tai jäädä äimistelemään Gobin autiomaata pariksi päiväksi hetken mielijohteesta. Matka tulisi myös halvemmaksi siten, että hankkiutuisi Moskovaan omin nokkineen busseilla tai junilla, ja ostaisi Siperian junaliput suoraan Jaroslavskajan rautatieasemalta, ja matkaisi Pekingiin pätkittäin fiiliksen mukaan. Itselläni virtaa sen verran reppureissaajan verta suonissa, että tuollainen ennalta tarpeeksi suunnittelematon väljän aikataulun matka tuntuu ihanteelta. Realiteetit lyövät kuitenkin tässäkin vasten kasvoja, ja reissu on tehtävä siten, että liput ja yöpymiset ovat valmiina ja paluupäivä tiedossa.

Onhan järjestetyssäkin matkassa tietysti puolensa, ja matkatoimisto Traveller on ainakin tähän asti onnistunut palvelemaan meitä oivasti hommaamalla haluamallemme reitille liput ja yöpymiset haluamillemme päiville. Hinta on taatusti isompi kokonaan itseräätälöityyn reissuun verrattuna, mutta kaiken valmiina olo tuo kumman rauhallisen fiiliksen matkan alle. Matkan aikana tapahtuvat yllätykset, kuten vaikkapa vulkaaninen toiminta, ovat sitten oma lukunsa, mutta niinhän ne aina.

Pommeja

Maksoimme matkan etumaksun samana päivänä, kun Moskovan metrossa räjähti kaksi pommia. Pietarin ja Moskovan välisellä radalla on pamahtanut useampiakin kertoja, viimeksi marraskuussa. Ulkoministeriön matkustustiedotteissa varoitellaan rikollisuudesta ja liikenteestä. Työkaverit kehottavat ottamaan neuloja myöten pienen apteekin mukaan.

Enemmän kuin joka neljäs tapaturma sattuu kotioloissa. Itselläni murtui hiljattain varvas matkalla keittiöstä olohuoneeseen.

Numeroita

• 9016 km (Tampere-Peking rautateitse)
• 6675 km (Tampere-Peking linnuntietä)
• ± 2000 €: matkan hinta
• ± 400 rautatieasemaa
• 19 kauttakuljettavaa venäläistä liittovaltiosubjektia (tasavallat, oblastit ja aluepiirit): Leningrad, Novgorod, Tver, Moskova, Vladimir, Yaroslavl, Kostroma, Kirov, Udmurtia, Perm Krai, Sverdlovsk, Tyumen, Omsk, Novosibirsk, Kemerovo, Krasnojarsk Krai, Irkutsk, Ust-Ordynsky ja Burjatia
• 15 merkittävän joen ylitystä, Selenga kahdesti - kerran Venäjällä ja toisen kerran Mongoliassa
• 14 yötä matkalla, joista
• 7 yötä junassa 
• 6 eri junaa: InterCity2 180 (Tampere-Riihimäki), Taajamajuna 325 (Riihimäki-Lahti), 'Tolstoi' (Lahti-Moskova), Nr. 2 'Rossiya' (Moskova-Irkutsk), Nr. 6 (Irkutsk-Ulan Bator), Nr. 24 (Ulan Bator-Peking)
• 6 aikavyöhykettä
• 4 valuuttaa (EUR, RUB, MNT, CNY)
• 3 raideleveyttä (Suomi 1520 mm, Venäjä ja Mongolia 1524 mm, Kiina 1435 mm). Mongolian ja Kiinan rajalla vaihdetaan vaunujen telit Kiinan kapeampaan raideleveyteen sopiviksi.
• 2 maanosaa: Eurooppa ja Aasia
• 1 kunnon järvi: Baikal

Fingerpori

Matka tuntuu ajankohtaiselta, kun Fingerporikin ottaa asiaan kantaa.

Tunnelmaan virittäytyminen

Vermeet

Kahden viikon matka, josta viikko junassa. Mitä mukaan? Matkustamisen lähes puoli iloa on matkan suunnittelu, ja iso osa suunnittelua on sen pohtiminen mitä ottaa matkalle mukaan. Nyrkkisääntöhän kuuluu, että vähempi on parempi. Vaikka meidän matkamme alkaa vasta kesäkuun lopulla, en ole malttanut olla laatimatta jo listaa mukaan otettavista varusteista. Lista on huolestuttavan pitkä.

Mm. tällaisia poimintoja löytyy mukaan-listasta:

• korvatulppia
• kirjeenvaihtajaliivi
• varvastossut
• rahavyö
• varashälytin, valoherkkä
• nippusiteitä
• sakkilauta + nappulat
• kaurapuuroa

Jep, osin hieman Madventures-henkistä  valmistautumista. Timanttia en kuitenkaan ajatellut ommella hauikseen. Kirjeenvaihtajaliivihän on aivan ehdoton travellerin vaatekappale, kiitos vain Riku Rantalalle sen esittelystä ohjelmassaan. Omani hankin Vietnamista.

Jossain vaiheessa innostuin turvavehkeistä. Olen tehnyt elämäni aikana kymmeniä ulkomaanmatkoja, eikä yhtä lompakonjunaanunohtamistaberliininasemallaperkele lukuun ottamatta ole koskaan ollut mitään tavaroiden katoamiseen liittyviä ongelmia. Silti, kun puoli-ilmaiseksi saa käsiinsä sellaisia kamoja, jotka alkavat huutaa valoa nähdessään, joutuessaan tarpeeksi kauas kohteesta tai oven aukaisun yhteydessä, niin pakkohan niitä on hankkia. Olen käyttänytkin niitä, mutta toistaiseksi pahikset eivät ole narahtaneet aikeissaan minun lähelläni.

Junassa päiväkausia istuessa kuvittelisi haluavansa jossain vaiheessa tehdä muutakin kuin tuijottaa loputonta taigaa (älkää ymmärtäkö väärin, odotan maisemien näkemistä kuin salametsästäjä sutta). Sakkilauta kuulostaa sataprosenttisen oikealta varusteelta venäläiseen junaan mukaan otettavaksi. Viime pelistäni on tosin useampi vuosi aikaa, kun taas isä pelaa yhä lähes päivittäin. Ennustan matkalle vakavia konflikteja sakin tiimoilta. Lisäksi tilaisuus saada kerrankin lukea rauhassa houkuttaa. Vaan mitä kirjoja mukaan?

Reitti

Trans-Siperian ratahan ei ole mikään tietty pisteiden A ja B välinen rataosuus, vaan päätyä voi niin Vladivostokiin kuin Pekingiinkin. Puhumattakaan lukuisista kaupungeista siinä välillä. Me suuntaamme trans-Mongolian rataosuudelle, joka kurvaa Baikaljärven eteläpuolelta Mongoliaan ja jatkaa aina Pekingiin saakka.

Pysähtymiset on arvottu Moskovaan (jossa on paitsi junan, myös rautatieaseman vaihto), Irkutskiin ja Ulan Batoriin, joista kahdessa jälkimmäisessä vietetään kaksi yötä kussakin. Myös Pekingissä ennen kotiinlentoa (jep, ei tulla junalla takaisin) ollaan kaksi yötä. Vaikka kuulemma tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike, haluamme nähdä joitain paikkoja matkan varrella myös muualtakin kuin junan ikkunasta.

Blogin päivityksestä

Nyt, ennen varsinaista matkaa, on vielä helppoa tehdä milloin mitäkin joutavia päivityksiä vaikka useita päivässä. Matkalla taas ongelmaksi muodostunee tekniikka - mitään kunnon näppäimistöllä varustettua sähköistä kirjoitusvehjettä ei kaiketi tule mukaan, eivätkä netti- tai mobiiliyhteydetkään liene jokapäiväisiä itsestäänselvyyksiä. Sulkakynä ja pergamenttikäärö kulkevat kyllä mukana, joten muistiinpanoja tulee varmaan tehtyä.

Kannettavan teknologian puutteen tuomaa ongelmaa suuremmaksi blogibarrikadiksi voikin muodostua motivaatio. Kun vaihtoehtona on tuijottaa loputtomana liikkuvaa aroa ja ostaa pysähdysasemilta babushkoilta kaalipiirakoita, voi jonkun nettisivun päivitys jäädä prioriteeteissa vähemmälle sijalle. Katellaan miten homma sujuu.

Tähän mennessä tapahtunutta.

Vasta pari vuotta sitten sain tietää, että isän pitkäaikainen haave on ollut matkustaa trans-Siperian rataa pitkin Moskovasta Pekingiin. Itse en ollut tullut moista ajatelleeksi, lähin mieleentuleva vastaava klassikkomatka, mikä itseä on nuorenamiehenä kutkuttanut, on ajaa henkilöautolla Yhdysvaltain itärannikolta länsirannikolle. Vieläpä niin, että ostaisi menopelin omaksi idässä, ja myisi sen pois lännessä. Matkaan sisältyisi pätkiä Route 66:sta, ja se päättyisi tietysti San Fransiscoon. Mutta isän haaveesta tajusin, että myös trans-Siperia kuuluu ehdottomasti noihin kerran-elämässä -reissuihin, jotka minä voisin kuvitella tekeväni*). Äidille ei tulisi mieleenkään istua junassa seitsemää päivää, eikä reissu kuulu vaimonkaan ykkösjuttuihin ainakaan juuri nyt. Tajusin, että tämä on tehtävä nyt, kun sen vielä voi. Isä on nyt 66-vuotias ja hyvässä kunnossa. Viiden vuoden päästä asiat voivat olla toisin. Helvetti, ei tässä enää itsekään 37-vuotiaana ilman mitään vaivoja olla.

*) USA:n coast-to-coastin lisäksi esim. Norjan Hurtigruten on sellainen.