11.7. Muuriretki

Juyongguan

Auto ja kuski odottavat täsmälleen sovitusti aamuyhdeksältä. Kuljettaja ei liikoja puhele, mutta liikennemerkkejä seuraamalla varmistun pian siitä, että olemme matkalla oikeaan suuntaan. Olin alun perin suunnitellut muurikohteeksemme Mutianyua, joka ei ole aivan Pekingiä lähin kohde, mutta kuulemma hienoilla vuoristomaisemilla siunattu ja erittäin suosittua Badalingia huomattavasti vähemmän kaupallinen. Eilisillan tinkiminen johti kuitenkin siihen, että olemme matkalla kohti Juyongguania, joka on lähinnä Pekingiä, ja josta opaskirja kertoo, että se on restauroitu siihen pisteeseen, että kaikki vanhuuden tuntu on kaikonnut. Mitäpä tuosta, tältä muuri on epäilemättä aikoinaan uudenkarheana näyttänyt.

Perillä toteamme kohdevalinnan muutenkin onnistuneeksi. Koko matkan ajan näkyvyys on nimittäin ollut alle kilometrin luokkaa, eikä se täällä ole sen parempi. Utuinen ja luultavasti myös savusumuinen sadetta enteilevä kuumankostea ilma ei päästä katsetta muutamaa sataa metriä kauemmaksi. Vuorimaisemat olisivat menneet koko lailla hukkaan Mutianyussa. Jonottaessamme lippuja (eläkeläisalennus ei muuten koske ulkomaalaisia) takaamme kuuluu naisääni: Hey! Where you from? What language you speak? Nuorehko kiinalaisnainen utelee taustojamme, Kiinan-vierailumme yksityiskohtia ja mm. sitä, miten tulimme tulleeksi juuri tälle muuriosuudelle (ja mihin hintaan). Neito tarjoutuu ottamaan meistä muurikuvia kamerallamme, tulee itsekin mukaan kuviin, kuvauttaa myös omalla kamerallaan ja lyöttäytyy seuraamme innokkaasti. Hienoa. Taas yksi tarrautuja, joka haluaa varmaan kohta viedä meidät teelle, huijata rahamme ja muut arvoesineemme, nylkeä meidät, teilata ja tappaa, ja lopulta työntää hengettömät ruumiimme muurin yli. Ja haistatella vielä päälle.

Prinsessa Sophie

Sophieksi esittäytynyt nainen osoittautui kuitenkin mitä vilpittömimmäksi, viehättäväksi, kaikesta näkemästään hieman lapsekkaan innostuneeksi guangzhoulaisturistiksi, joka pääkaupungin seminaarimatkallaan käytti vapaasunnuntainsa Pekingin nähtävyyksiin tutustumiseen. Hänen ohjelmassaan oli vielä ainakin Kielletty kaupunki, Kesäpalatsi ja paljon muuta. Karut epäilyksemme hänen katalista aikeistaan karisevat viimeistään siinä vaiheessa, kun kohtaamme kojun, jossa voi valokuvauttaa itsensä historiallisessa keisarin tai prinsessan asussa. Sophie jää kyselemään hintoja ja toivottaa meille hyvää jatkoa have a nice day -pohjalta. Hei, se ei halunnutkaan meistä mitään! Törmäämme puolen tunnin päästä Sophieen vielä toistamiseen, ja hän esittelee intoa pursuten kehystettyä kuvaa itsestään prinsessana linnoitettu muuriasema taustanaan. Vähän jo hävettää kyyninen suhtautumisemme iloiseen paikallisturistiin.

Muuri itsessään on toki hieno nähtävyys täälläkin 'uutuudestaan' ja ilman huonosta näkyvyydestä huolimatta. Vierailijoista ylivoimaisesti suurin osa on kiinalaisia. Matkamuistokojuja, kahviloita, valokuvaus-  ja korukaiverruspisteitä on muutamia. Emme kiipeä kovinkaan korkealle - ei sieltä kuitenkaan kauas näkisi. Se, mitä on näkyvissä, on kyllä kaunista. Muuri Juyongguanin kohdalla on strategisesti tärkeällä paikalla suojaamassa Pekingiä vuorten ympäröimässä solassa. Tämä paikka on ollut tavalla tai toisella linnoitettu jo tuhansien vuosien ajan.


Kuski odottaa parkkipaikalla, eikä edelleenkään tyrkytä shoppailureissua mihinkään turistirysään. Kysyy kuitenkin, haluaisimmeko lounastaa jossain (epäilemättä hänen serkkunsa ravintola olisi ollut tarjolla), mutta hyväksyy mukisematta kieltävän vastauksemme. Pyydän häntä heittämään meidät hotellimme sijaan Dazhalanin hutongeille, joka on keskustan vilkas kauppa- ja ravintola-alue. Se osoittautuukin ilahduttavasti kaikeksi muuksi kuin eilinen kaakeloitu ostoskeskusinferno. On täälläkin omat merkkiliikkeensä, mutta niiden lisäksi löytyy kaikkea lelu- ja matkamuistokaupoista ruokakojuihin, makeismyyjiin, Kiina-kommunismisälän kauppiaisiin, kengänkiillottajiin sekä silkkitukkuihin, ja päinvastoin kuin eilisillan ostarikeskittymä, tämä seutu ennen kaikkea näyttää kiinalaiselta. Väkeä on liikkeellä valtavasti, länsimaista ja kiinalaista porukkaa. Teemme joitakin ostoksia, käyn parturissa, juomme aina välillä oluet (hinta halvimman ja kalleimman pullon - sama merkki - välillä saattoi olla seitsenkertainen) ja syömme kalannäköistä kalaa sekä kanannäköistä kanaa. Velmunoloinen matkamuistokauppiasnainen 'tunnistaa' isän siksi yhdeksi opettajaksi, ja minut hänen veljekseen. Veljekseen, jumalauta! Same father, different mother, jatkaa kauppias pilke silmäkulmassaan. Tuolta en ainakaan osta mitään. Minua puhutellaan loppumatkan ajan pikkuveljeksi.

Kanannäköinen kana

Maosoleumi olisi aivan vieressä, mutta muumio ei ole enää tässä vaiheessa päivää tavattavissa. Ajamme metrolla hotellille pakkaamaan loput tavaramme huomista lentoa varten. Hotellissa alkaakin sitten erikoinen rumba. Respan ihmiset ja hotellipoika haluavat kovasti tietää, miten ja mihin hintaan teimme muuriretkemme. Selitämme vähän ihmetellen, että vuokrasimme yksityisyrittäjältä auton. Poistumme huoneeseemme, mutta hetken kuluttua puhelin soi, ja soittaja tiedustelee jälleen muurivisiitin yksityiskohtia. Selitykset eivät auta, koska kohta oven takana on kolme ihmistä kysymässä, mistä buukkasimme retkemme. From downtown shopping center, vastaan. Business center? kysyy piccolo, johon vastaan myöntävästi, onhan se alue jonkinlainen liikekeskus. Tämä vastaus riittää toistaiseksi, mutta tajuan liian myöhään, että hotellissammehan on oma business center. Nyt ne luulevat, että retkemme on varattu sieltä. Ja eipä aikaakaan kun tulee taas puhelu, jossa soittaja ei ymmärrä vastauksiamme ollenkaan, ja pian on oven takana taas ymmällään olevia kiinalaisia tivaamassa retkemme tarjoajaa. Aluksi luulemme, että henkilökunta on vain mustasukkainen siitä, että varasimme reissumme muualta kuin heiltä, mutta ilmeisesti he olivat pitkään siinä käsityksessä, että retki oli heiltä buukattu ja rahaa ei näkynyt missään. Provikoidensa perässä olivat. Otan kartan, ja selitän niin yksinkertaisella englannilla kuin osaan, että ostimme palvelun kaukana hotellista, ja onneksi löydän vielä retken järjestäjän käyntikortin, jonka piccolo pyytää lainaksi (eikä tosin koskaan palauta sitä).

Samainen hotellipoika lupaa järjestää meille vielä kyydin lentokentälle aamuksi. Hinta on 150 yuania, jonka tiedän ylihintaiseksi, mutta onpahan kyyti sitten varma. Kaveri pyytää 50 yuania etukäteen, ja antaa auton numeron, se on valmiina aamulla meitä odottamassa, hän vakuuttaa.