Isä ja poika siinäkin on trans-Siperian reittiä kolistelemassa Pekingiä kohti. Isä on saanut päätökseen kolmen vuoden pestinsä Voice of American Moskovan-kirjeenvaihtajana. (Outoa kyllä, hänellä ei ole kirjeenvaihtajaliiviä yllään – ehkä se on hänen matkalaukussaan.) Poika on vuotta vaille valmis high schoolista, eli nuori kloppi. Heput ovat vielä ukrainalaista sukujuurta, ja puhuvat keskenään ukrainaa, joten varsinainen polyglottijenkki tämäkin. Kiintoisia havaintoja Venäjästä ja venäläisyydestä riittää puoleksi matkaa, ja eväitäkin päästään jakamaan.
Aamutorkuista huolimatta Baikalin rantaa ehditään ihmetellä toistasataa kilometriä. Ensimmäinen pitkä pysähdys on 30 minuutin tauko Burjatian pääkaupungissa Ulan Udessa, jossa ilahduksekseni huomaan haluavani jäätelön. Ensimmäinen ruokaan liiittyvä mieliteko pariin päivään! Juhlistan sitä jäätelöllä. Radan käännyttyä etelään maisema muuttuu ensimmäistä kertaa matkan aikana oikeasti erilaiseksi. Koivut loppuvat, aro alkaa.
 Ulan Ude |  Ikkunanpesua saksalaisella tehokkuudella |
Juna pysähtyy moniksi tunneiksi Mongolian rajan molemmin puolin. Asiaankuuluvia kaavakkeita täytetään useita kappaleita. Venäjän puolella, Naushkissa pääsee sentään lähes kahdeksi tunniksi ulos junasta. Ainakin aseman kohdalla kylä on mitätön. Kohokohta on asemalaiturin istutuksia syömään tullut lehmä ja se, kun se horjahti portaissa, kun sitä jahdattiin pois. Ei kaatunut. Mongolian puolella rajaa junaan tulee Mongolian viranomaisia ja rahanvaihtajia. Matkatavaroita siirrellään ja papereita syynätään. Mongoliaan päästään.
 Uudet näkymät |  Rajavartijalehmä (oik.) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti