12.7. Kotiinpaluu

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös tämä isän ja pojan junamatka halki Siperian, Mongolian ja Kiinan. Heräämme pekingiläisestä hotellista matkan viimeisenä aamuna, noin kaksi viikkoa lähtömme jälkeen. Aamiaisen jälkeen menemme alas etsimään eilen illalla sovittua kyytiämme. Kirjaudumme ulos, ja hotellipoika - eri heppu kuin illalla - tarjoutuu hakemaan kyydin. Hetken kuluttua hän jo viittoo taksia hotellin eteen, mutta auton rekisterinumero on jotain aivan muuta kuin mitä eilisillan kyydinjärjestäjä meille ilmoitti. Hotellin edustalla ei näy yhtään odottavaa kyytiä, eikä tämänaamuinen piccolo, saati hänen tuomansa taksikuski ymmärrä yhtään mitään selityksestämme jo valmiiksi järjestetystä kyydistämme, tuijottavat vain hölmistyneinä lappua, jota isä heille näyttää (ja jossa tietysti lukee myös se ylihintaisen kyydin summa). Aavistukseni jo illalta kävi toteen: ei se eilinen piccolonnuljake mitään kyytiä koskaan tilannutkaan, kunhan vapautti meidät 50 yuanista. Aamupiccolokin tivaa palvelurahaa, ja isä parka selittää tälle eilistä kuviota ja kehottaa tätä jakamaan sen eilisen viisikymppisen sen toisen hotellipojan kanssa. Turhaan. Lähes kukaan tässä hotellissa ei ymmärrä englantia kuin pari sanaa, mutta rahoistaan pääsee kyllä helposti eroon. Tämäkin poika saa kyllä tippinsä. Hän sentään ansaitsi sen.

Kotiin!

Kuskimme vie meidät luotettavasti kentälle. Mittari näyttää perillä 85 yuania, mikä on ennakkotietojenikin mukaan käypä nykytaksa. Kuski kiittää saamastaan satasesta aikomattakaan antaa vaihtorahoja, mutta tippi on ihan sopivan kokoinen. Jotenkin olisi vain ollut kivempi saada ensin ne vaihtorahat käteen ja sitten antaa ne tippinä, mutta meneehän se näinkin. Eilisillan nilkki kaivelee enemmän. Vaikka rahamäärä on marginaalinen, muutama euro, ärsyttää erityisesti se, kuinka röyhkeästi hotellin henkilökunnan edustaja pokkana jujuttaa ylimääräistä aikomattakaan antaa mitään vastineeksi. Tai eniten ärsyttää luultavasti se, että sitä pitää itseään jo jonkin verran kokeneena matkaajana, ja silti menee antamaan rahaa pois etukäteen palvelusta, joka pitäisi maksaa vasta kun palvelu on saatu. Ei Kiina silti toivoton paikka ole. Ostoskeskuksesta bongattu muuriretken tarjoaja piti sanansa loppuun asti - matka maksoi sen mitä oltiin sovittu, kuski oli täsmällinen, ja vei meidät paluumatkalla samaan hintaan vielä toiseen osoitteeseen. Ja sitten on näitä Sophien kaltaisia iloisia, ihastuttavia ja vilpittömän uteliaita ihmisiä, jotka antavat matkalle kuin matkalle sellaista maustetta, joita ei kirjoja lukemalla tavoita.

Kaikki lentokenttäproseduurit menivät sujuvasti ja enempiä jonottelematta. Mitä nyt isä oli hienosti jättänyt kolme nestepulloa (desinfiointiaine, aurinkovoide ja after sun -voide) käsimatkatavaroihinsa. Ne jäävät lentohenkilökunnan käyttöön. Kentän liikkeissä panemme merkille paikallisten tuotteiden moninkertaiset hinnat Dazhalanin alueeseen verrattuna. Ostammekin mukaan vain välttämättömiä merkkituotteita, jotka eivät ole kiinalaistenkaan kopioitavissa, kuten giniä ja mallasviskiä.

Pidän lentomatkailusta. Jalkatilan puute ei ole koskaan ollut keskeisiä ongelmiani, vaikka pitkähkö olenkin. En jaksa käsittää ihmisten urputusta lentokoneruoasta - minusta on ällistyttävää, miten siihen tilaan saadaan ängettyä niinkin monipuolinen ateria, ja yleensä ruokailu lentomatkan aikana on tervetullut ohjelmanumero, enkä edes muista koskaan saaneeni pahaa ruokaa. Tästäkin pyrähdyksestä suoraan Pekingistä Helsinkiin otan kaiken irti. Lennon hintaan kuuluvaa viiniä santsaan pari kertaa, isä tarjoaa malarianestolääkityksen gin & tonicin muodossa, ja katson lennon aikana kolme elokuvaa. Onhan se tietysti hienoa, jos jonkun kukkaro kestää matkan mukavoittamisen kolminkertaiseen (tai jotain) businessluokkahintaan, mutta oma suhtautumiseni moiseen on vähän sama kuin hotelliasumiseen guest house- tai B&B-paikkojen sijaan: turhaa hintaa tyhjästä. Mutta mikäs minä olen muiden ratkaisuja arvostelemaan.

Helteisen Helsingin kamaralla onnittelen matkatavarahihnaa kohti kulkiessa Espanjan väreihin pukeutunutta pariskuntaa: ¡Viva España! Matkatavarat tulevat viipymättä ja rakas vaimo on vastassa. Olemme autossa noin puolen tunnin kuluttua koneen laskeutumisesta. Pysähdymme isän ja äidin luokse syömään ja kertomaan ekat matkakuulumiset. Näen poikani ensimmäistä kertaa yli kahteen viikkoon. Isi, mulla oli sua ikävä.