Buy This Book from Book Depository, Free Delivery World Wide

13.7.2010

9.7. Gobia, geologiaa ja Koskenkorvaa

Ympäristötaide-Tšingis
Aamuseitsemältä törmäämme Ulan Batorin asemalaiturilla taas Mr. Voice of Americaan (ilman kirjeenvaihtajaliiviä, taas!) ja poikaan. Samalla junalla Pekingiin. Junaan noustessa huomaamme kuitenkin samaan vaunuun nousevan amerikkalaisten sijasta suomalaisia. Joko kohtalon tai mongolialaisten junaviranomaisten oikusta päädymme koko porukka samaan kakkosluokan (4 henkeä) hyttiin. Geologi-äiti U. ja opiskelija-postilais-tytär S. ovat samantapaisella eeppisellä sukupolvienvälisellä ja niitä yhdistävällä Trans-Siperia-odysseialla kuin mekin. Tämä kirjoitus on omistettu isille ja pojille sekä äideille ja tyttärille.
Mittaamattoman arvoton 1 tögrökin seteli
Hytin jaosta koituu monia iloja. Loistavan matkaseuran myötä matkalaiset pääsevät viimeinkin jakamaan kokemuksiaan ensimmäisellä kotimaisella. Vielä Ulan Batorin laitakaupungin savujen hälvetessä käy pian ilmi, että hyttimme kauniimpi sukupuolisko on kiertänyt mongolialaista maaseutua jurtasta jurttaan- periaatteella, ja pääsemmekin tuota pikaa maistamaan heidän itselypsämästään vuohenmaidosta valmistettua juustoa. Pystymme isän kanssa täydentämään S:n ja U:n tuliaisiksi keräämän mongolisetelien sarjan yhden ja kymmenen tögrökin seteleillämme. Yhden tögrökin seteli on muuten n. 0,06 eurosentin arvoinen. Yhteisiäkin kokemuksia löytyy: Tumen Ekh -musiikkiensemble on nähty, mutta hyttikumppaniemme vierailun aikana yleisössä istui myös Kuwaitin presidentti. Näytöksen täytyy olla siis parasta mitä Ulan Bator tarjoaa. Sanoinhan, että se on hyvä.



Kiinan junan käsittämättömän
kapeat huovat

Gobin aavikon
kivikauppias


Muutkin eväät menevät puolin ja toisin jakoon, aamiaismakkarat, riisisipsit, mehut, hapankorput, tonnikalat, rinkelit. Jostain syystä en saa viimeisiä kaurapuurojani kaupaksi, mutta sitä vastoin tänne saakka raahaamani pullollinen Koskenkorva Salmiakkia saa varauksettoman suosion. Oppaissa suositellaan ottamaan mukaan trans-Siperian junamatkalle kotimaisia erikoisuuksia, joita junakumppaneille voi tarjota. Me emme kuitenkaan alkumatkasta oikein joutuneet sellaisiin tilanteisiin, eikä amerikkalaisille hepuille rohjennut alkoholia tarjota, kun poika oli kuitenkin selvästi alaikäinen. Pitihän se arvata, että kotimainen spesialiteettimme menikin lopulta jakoon kotimaisten junamatkailijoiden kesken. Nostamme muutaman maljan ainakin Ulan Batorille, Trans-Siperian junamatkailulle, Gobin autiomaalle ja sen kangastuksille. Ravintolavaunussa syön sienileikkeen ilman sieniä (loppuivat norjalais-saksalaisen pariskunnan ahnehdittua kaikki), kilistämme mongolialaista olutta ja laulamme parin pöydän päässä olevan suomalaisporukan kanssa onnittelulaulun 27-vuotta täyttävälle T:lle. Kyllä susta T. vielä miehen ikäinen tulee.

Wild East
Gobi on junaradan halkomalla osuudella jonkin verran ruohikkoinen (varsinkin hyvinä sateisempina vuosina), hiekkadyynit ovat lännempänä. Maisema on kuin villistä lännestä, joskin ajoittain ikkunasta näkyvät kamelit rikkovat illuusion. Radanvartta koristaa silloin tällöin puoliksi hiekana alla lojuvat eriasteisissa mätänemisen tiloissa olevat hevosenraadot ja luurangot. Välillä kauempana aavikolla näkyy Ayer's Rockin näköisiä punaisia kallioita. Pysähdymme keskellä autiomaata Choiriin, entiseen sotilastukikohtakaupunkiin. Asemalaiturilla lapset myyvät erivärisiä kiviä dollarilla kappale, mutta antavat niitä myös lahjaksi S:lle. Myyjien tarjonnan monipuolisuus on heikkoa, mutta heidän myymänsä vesi on sentään jääkylmää.
Gobin Uluru
Illalla saavumme Kiinan rajalle. Meille jaetaan uusia lomakkeita täytettäväksi. Hyttikaverini urpoilevat kaavakkeensa kukin tavallaan. Isä ilmoittaa nimensä Bond, James Bond -tyyliin (sukunimi kahteen kertaan), U:n syntymävuosi on kuulemma 2010 ja S:n toinen etunimi Hostel. Laput eivät kuitenkaan tule bumerangeina takaisin, ja pääsemme kaikki Kiinaan.

Ennen kuin meitä lasketaan ulos asemalle, vaunujen telit täytyy kuitenkin maiden raideleveyserosta johtuen vaihtaa. Juna ajetaan isoon halliin, ja pätkitään vaununmittaisiin osiin. Kukin vaunu irrotetaan telistään ja nostetaan matkustajineen päivineen nostureilla ilmaan, jonka jälkeen alle tuodaan uudet telit. Koko prosessiin menee useampi tunti, ja kun viimein pääsemme jalkautumaan Erlianin asemalaiturille, on vessojen suosio taattu (vaunujen wc:t olivat koko asemallaoloajan lukittuina). Tosin naisten puolella joku oli kuulemma kyykkyvessan nähtyään kääntynyt kannoillaan ja ilmeisesti venyttänyt rakkoaan aina junan lähtöön saakka.

Telinvaihto käynnissä
Vaikka kello on yli puolenyön, on aseman kauppa vielä auki, mikä on erinomainen juttu, sillä minkäänlaista ravintolaa ei löydy, eikä junahenkilökunta edes päästä meitä pois asemalta. (Tämä selviää kiinalaisjunailijan painokkaasta ilmaisusta: No!) Isä löytää old skool -kameraansa filmiäkin - tehtävä osoittautui Ulan Batorissa mahdottomaksi. Amerikkalaiset naureskelevat pakkausten englanninkielisille teksteille. Appelsiinimehupullossa lukee Orange Flesh. Iloitsen jo etukäteen ostamastani nuudelikeittokupista, mutta junahenkilökunta estää minua käyttämästä samovaaria. (Tämä selviää kiinalaisjunailijan painokkaasta ilmaisusta: No!) Laiskanpuoleinen vaunupalvelija ei ole lämmittänyt samovaarin vettä aikoihin, joten iltapalaksi jää Harbin-olut (Rovaniemen Kiinan ystävyyskaupungin panimotuote, selviää hyttikavereilta, jotka oluen tarjosivatkin) riisisipsejä ja venäläisiä rinkeleitä. Ei paha sekään. Juna lähtee Erlianista juhlallisesti aseman kaiuttimista soivan sotilasmusiikin tahtiin. Olisihan se komeaa, jos lähijuna Tampereelta Lempääläänkin lähtisi Finlandian tai Jääkärimarssin soidessa.

5 kommenttia:

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minäkin olen aikoinaan kokenut tuon raideleveyden vaihtuvuuden ja samaan tapaan matkustajien ollessa sisällä jotenkin ne pyörät vaihdettiin.

Sini kirjoitti...

Hei, ja kiitos vielä mahtavasta matkaseurasta! Hienoa, että pääsitte Kiinan muurille ja että loppureissu onnistui hyvin (pieniä huijauksia lukuunottamatta). Oli kiva lukea tätä sun blogia. Joitakin asioita olin jo ehtinytkin unohtaa, kuten tuon lomake-sekoilun. :) Meilläkin loppumatka meni mukavasti, vaikka ei se aurinko koskaan alkanut paistaan siellä Pekingissä. Nyt on taas ollut aika palata arkeen, mutta onneksi hyvien säiden merkeissä. Oikein mukavaa kesän jatkoa!

Lasse kirjoitti...

Moi Sini! Kiitos kommentista ja tietty matkaseurasta. Onko tuo kuvasi tuossa blogissa ok, saako pitää julki? Ja tuleeko teistä mielestäsi liikaa ilmi tuossa mitä kirjoitin? Yritin olla kirjoittamatta liian yksityiskohtaisesti, kun tää kuitenkin on julkinen blogi.

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Luin juuri blogiasi ja nauratti pirusti. Oli tosi hauska reissu. Loma olisi saanut jatkua pitempäänkin. Koko reissun kiintoisin osuus oli ehkä Mongolia ja etenkin maaseutu jurtta-yöpymisineen, shamaanikokemuksineen, elämäni eka ratsastus vuorilla ym. Kíitokset
tosi mukavasta matkaseurasta Ulan Batorista Pekingiin. U. Rovaniemeltä

Sini kirjoitti...

Hei vaan! Joo, kuva on aivan ok ja niin on kaikki muukin blogissa. :)